Sisustajat Italiassa

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Sisustuskirjaimia




Koulussa tehtiin sisustuskirjaimia myyntiin syksyllä ja sitten ajattelin tehdä niitä myös joululahjoiksi. Ajattelin sitten muutamasta tehdä hieman erikoisemman ettei aina vain niitä perus valkoisia. Ensin tulostin kirjaimet paperille Wordistä ja leikkasin ne irti. Sen jälkeen piirsin kirjaimet levylle. Itse olen käyttänyt näihin 22 mm MDF-levyä. Sitten leikkasin ne kuviosahalla. Se on kätevämpi kuin vannesaha, koska ei tarvitse halkaista kirjaimia esim. A,B,R,O. Mutta kuviosahan terä vaan "vääntyy" helposti, joten kirjaimet pitää vielä suoristaa, jotta ne pysyvät suorassa pystyssä.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Verhoilutöitä + Sängynpääty

Koulussa olen tehnyt monia erilaisia verhoilutöitä tässä kolmen vuoden aikana, mutta en ole niitä laittanut tänne blogiin ollenkaan, joten tässä niitä nyt sitten yhdessä ja samassa postauksessa. Näiden varsinaisten verhoilutöiden lisäksi olen tehnyt monia verhoja ja koristetyynyn päällisiä sekä koristetyynyjä vaahtomuovista.

Työtuolin istuimen kangas oli niin rikki,
että se täytyi päällystää uudelleen. 
Samalla myös pehmustin koko tuolin,
koska pehmustus vähän jo mureni.

Rottinkisten ruokatuolien istuimet
päällystin uudelleen.
Verhoilun näyttötyö, johon pehmustin
istuimen ja uudelleen verhoilin selkänojan ja istuimen.

SÄNGYNPÄÄTY

Puupuolella tein sängynpäädyn kehyksen,
leikkasin taustalevyn ja verhoiltavat levyt,

Ensin tein koe neliöt, johon toiseen laitoin sentin
vaahtomuovin ja sentin vanun 
ja toiseen 1,5 sentin vaahtomuovin ja harson.
Päätin kaikkiin laittaa sentin vaahtomuovin ja vanun. 

Maalattuani tautalevyn ja kehyksen liimasin ne toisiinsa kiinni.
Sen jälkeen liimasin peilit ja verhoillut levyt kiinni taustalevyyn.

Sängynpääty paikallaan. Tästä kuvasta puuttuu vielä jalat,
joilla sängynpäätyä nostettiin hieman korkeammalle,
jotta toinen rivi näkyy tyynyjen takaa.


Jokisukat




Ihastuin Kalajoki-sukkamalliin ja päätin tehdä siitä hieman leveämmän kuvion, koska lanka oli ohutta. Kuvio on kyllä todella nätti mielestäni! Tilasin ebaysta tuollaisia ihania Made with love -koristeita.

Ohje: Kalajoki, mutta 2 oikein 2 nurin.
Puikot: nro 2,5
Lanka: Lidlin sukkalanka






Lisää sukkia tulossa lähiaikoina!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Synttäriarvonta!



Blogi täytti tällä viikolla vuoden ja sen kunniaksi ajattelin järjestää synttäriarvonnan.
 Palkinto vaihtoehtoja on kolme kappaletta. Voittaja saa itse valita mieluisimman palkinnon.

Arvontaan osallistut liittymällä jäseneksi/lukijaksi + kommentoimalla tähän postaukseen. Jos olet jo lukija sinun täytyy vain kommentoida.
Arvonta suoritetaan 26.10.2014 klo 14.00.

Arpaonni suosi Heidi H:ta! Onnea voittajalle!!

3 kpl itsetehtyjä tyynynpäällisiä (ruskea, 40x40 cm)

Haitari villasukat (koko 37)

Olga villasukat (koko 39)

Eli sinun täytyy olla lukija
ja sitten kommenttia.
Kiitos osallistumisesta!

Twist or not -sukat




Aluksi luulin, että tässä pitää tehdä oikeaa ja nurjaa, mutta ohjeen luettuani huomasinkin, että tämä onkin pitsineuletta. Ohje on kyllä helppo oppia. Kannattaa kokeilla! Kantapään tein hieman erilaisen kuin ennen.



Ohje: Twist or not
Lanka: TicoTico
Puikot: nro 3

Pitkät sukat V



Jämälankasukkaa täytyi kokeilla. Ihanathan niistä tuli, mutta todellakin aikaa vievät, vaikka eivät nämä olekaan kovin pitkät. Olen kyllä ihmetellyt, kun näitä sanotaan jämälankasukiksi, sillä mielestäni jämälanka ei ole puoli kerää vaan ennemmin kuudes osa kerää. Sillä näihin sukkiin menee kyllä melkoisesti lankaa. Lankana näissä on nalle.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sukkia part.2



No nyt pääosin joululahjasukkia saan laitettua tänne. Täs oon jo viimeset puolivuotta tehny joululahjoja, mutta välissä tulee sitte tehtyä "tilauksia" ja jotain muitakin mitä tekee mieli vain kokeilla. Facebookin Neulonta ja Voihan Villasukka -ryhmissä on on niiin paljon kaikkia kivoja malleja, että tekis mieli kokeilla niitä kaikkia, mut ei vaan oo aikaa. Mutta kuitenkin joitakin olen kokeillut ja tässä niitä.








Ohje: Piirakkasukat
Lanka: Novita-Nalle aloe vera
Puikot: nro 3,5



Ohje: Kerrosrivinousu: kahdella kierroksella silmukka nostetaan, kolmannella kaikki oikein.
Lanka: Novita-Tico tico
Puikot: nro 3
(Koko: n.42. Silmukoita: 68)


Ohje: Perussukka, oikeat kiertäen joustinneuleessa.
Lanka: Novita-Tico tico
Puikot: nro 3
(Koko: n.37. Silmukoita: 52)






Ohje: Olga-sukat (isommat koko: n.29)
Luo 48 silmukkaa. Jaa puikoille 12-12-12-12.
Neulo kaksi kerrosta nurin.
1. Tee ylivetokavennus, 3 oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, 3 oikein, 2 silmukkaa oikein yhteen. Koko kierros.
2. Neulo kaikki silmukat oikein.
Toista näitä kahta kerrosta sopiva määrä (omassa 15 kertaa). 
Resori kaksi oikein ja kaksi nurin(8 krs.).
Lanka: Novita-Nalle Talvi
Puikot: nro 3,5





Kyseisiä lankoja ei taida enää kaupoista saada. 
Vinkatkaa jos oon väärässä.
 Tuo Talvi lanka olis ainaki ihanaa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Raitasukat


Koulunpenkille palattuani on taas alkanu sukkakin luistaan. Parille kesäkaverille tein tällaiset samis sukat ja lisää sukkia on puikoilla. Tää raidotus näyttää mun mielestä niin hauskalta ja tällaisia on jonkin verran näkynytkin facebookin neulonta ja sukka ryhmässä.

Ohje: Itse neuloin toiseen 9+1 ja toiseen 10+1, eli esim 10+1, 9+2, 8+3, 7+4, 6+5, kantapää, 5+6 jne.
Lanka: 7-veljestä
Puikot: nro 4



Kaikki jotka haluavat nähdä joulumuorin konttiini,
niin kannattaa seurata blogia!
Tähtösiä ja kommentteja olis kiva saada!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Aura-matto



Oon jo hetken aikaa halunnu virkatun maton mun huoneeseen vanhan pölyä keräävän maton tilalle. Ja vihdoin sain ontelokudetta. Kovin montaa ohjetta en löytänyt, enkä itse osaa tehdä ohjetta. joten Kauhavan Kangas-Aitan ohjeella mennään. En ihan tehnyt ohjeen mukaan, koska jo alussa silmukoita oli liikaa.





Ohje: Aura-matto
Koukku: nro 10
Kude: Lilli-ontelokude


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Suomihuivi




Tämän huivin voisi kyllä nimetä myös juhannushuiviksi, sillä juhannuksena kyllä olisi joka iikalla ollut tarvetta huiville oli kerran sen verran kylmää. Aloin tekemään tätä huivia jo jääkiekon mm kisojen aikaan, mutta sen tekeminen aina venyi. Lopulta sain sen tehtyä reunapitsiä myöten muutama viikko sitten ja tällainen tulos omasta päästä sitten tuli.
Ohjetta ei välttämättä kannata noudattaa ihan tarkkaan vaan kannattaa katsellaa miltä se näyttää, sillä en ole rivien määrästä niin varma, sillä kavennuksia on hieman vaikea katsella reunapitsin alta.





Lanka: Novita-Kaisla
Puikot: nro 6
Koukku: nro 4
Ohje: Luo nro 6 pyöröpuikoille noin 200 s sinisellä. Neulo sileää neuletta sinisellä kaksi kierrosta. Sen jälkeen neulo sileää valkoisella kaksi kierrosta ja sen jälkeen taas sinisellä. Tämän jälkeen tee jokaisen valkoisen raidan alussa ylivetokavennus kummassakin reunassa. 
Kun olet tehnyt noin 40 raitaa yhteensä kavenna myös sinisten kierrosten kohdalla.
Kun olet tehnyt noin 50 raitaa kavenna sinisillä kierroksilla kummassakin reunassa edelleen yksi ja valkoisilla kierroksilla kaksi ylivetokavennusta tai silmukan päättelyä.
Kun olet tehnyt noin 60 raitaa kavenna myös sinisillä kierroksilla kaksi silmukkaa.
Kun olet tehnyt noin 65 raitaa kavenna kaikilla kierroksilla kolme silmukkaa.
Kun olet tehnyt noin 67 raitaa kavenna kakilla kierroksilla neljä silmukkaa.
Jos silmukoita on jäljellä enemmän kuin 17 kavenna lisää, mutta jos niitä on vähemmän päättele loput silmukat.
Reunapitsi: Virkkaa nro 4 koukulla kiinteä silmukka jokaiseen reunasilmukkaaan. 
Tee neljä ketjusilmukkaa ja kolme kaksoispylvästä seuraavaan silmukkaan. Jätä kaksi kiinteää silmukkaa väliin ja tee kaksi kiinteää silmukkaa.* Kaksi kiinteää silmukkaa väliin ja 6 kaksoispylvästä samaan silmukkaan. Kaksi kiinteää silmukkaa väliin ja kaksi kiinteää.*
Toista näitä kunnes lopussa teet neljä kaksoispylvästä viimeiseen silmukkaan. Jos silmukat eivät mene tasan, voit aiemmin hypätä vain yhden silmukan yli. Sitte jokaiseen pylvääseen tehdään yksi piilosilmukka, 2 kjs, 1 ps. Ja jokaiseen kiinteään silmukkaan tehdään piilosilmukka.


Lukijaksi voit liittyä oikeasta laidasta myös
blogilistalla ja bloglovinissa.
Tällä hetkellä tekeillä on joululahjasukkia,
 joten niistä tulee seuraavaksi postausta.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vauvan tossut


Peiton lisäksi oli pakko tehdä jonkilaiset suloiset pienet tossut sävysävyyn. Tossuihin lisäsin vielä samanlaiset kukkaset kuin peitossa on, sekä kiristysnarut jotta pysyvät sitten jalassa. 

Koukku: 2,5
Lanka: Novita-Bambu


Käsitöiden tekeminen on taas jäänyt näin kesällä,
 koska touhuttavaa on niin paljon,
 mutta yritän saada jotain valmiiksi asti.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vauvanpeitto


Itsellä on ollut tämmönen samanlainen peitto vauvana, paitsi villanen ja koska mun mielestä kuvio oli niin hieno niin ajattelin tehdä sitte tyttövauvalle tämmösen vaaleanpunasine kukkineen. 

Ohje: Suuri Käsityö 2/96

*3 s nurin yhteen ja yhteen silmukkaan kolme silmukkaa(oikein nurin oikein).* Seuraava kierros nurin.
Koko: n.60x80 cm
Puikot: nro 4
Lanka: Novita-bambu




Tein yhden kauppakassin lisää ja lisäsin siitä kuvan vanhaan tekstiin. 
Pääsette sinne myös tästä.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Opinnäytetyö

Eli opiskelen sisustusalalla ja tein opinmäytetyönä veljeni huoneeseen ensiksi sisustussuunnitelman ja sitten joitakin asioita suunnitelman mukaisesti, koska opinnäyetyön kesto on vain 2 viikkoa niin ei ollut tarvetta tehdä kaikkia. 

Ensimmäiseksi siirtelin tavaroita ja suojasin lattiaa. Ja sen jälkeen seinien pesu ja pölyjen imurointi listojen päältä. Seuraavaksi suojasin katto- ja jalkalistat sekä patterin maalarinteipillä ja paperilla. Sen jälkeen vain maalia pintaan rajaajan, siveltimen ja telojen avulla. Maalasin seinät kahteen kertaan vaaleanharmaalla.

Seuraavaksi sitten olikin tapettiseinän vuoro. Aluksi irrotin kattolistat ja sitten maalasin seinään mustalla maalilla raitoja vuodan vaihtumiskohtiin. Sitten olikin tämän tapetin vuoro. Tapetti oli non wowen tapettia eli eikun vain suoraan seinään, helppoa! Kaapin reunaan jouduin leikkaamaan n. 3 senttiä leveän soiron.

Sitten kalusteisiin. Vaihdoin pöydän pienempään meidän tietokone pöytään ja maalasin koulussa ruiskulla valkoiseksi pöydänkannen. Ja yhden laatikoista malasin seinämaalilla ja tapetoin kaksi muuta.

Vanhan rottinkituolin maalasin paremmin sävyihin sopivaksi valkoiseksi. Ensin pesu ja hionta sitten otexilla pohjamaalaus. Välihionta ja sitten Helmi kalustemaalilla maalaus.
Vanhasta matkalaukusta nikkaroin yöpöydän. Kanteen ja pohjaan liimasin vaneri levyt ja jalat tein vanhasta retkijakkarasta. Otexilla pohjamaalaus ja Helmillä pintamaalaus. 

Sitten vielä semmosta stailausta eli tein tyynynpäälliset ja päällystin vanhan muistitaulun kankaalla ja taulut seinään. Siinä se sitten oikeestaan olikin. Itte ainakin oon tyytyväinen, on ainakin paremman näkönen kun ennen! :D