Sisustajat Italiassa

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pitsisukat

Yleensä en tykkää tehdä pitsisukkia, mutta tämä ohje oli mieluinen. Koska ei tarvinnut neuloa kolmea oikein yhteen, kuten monessa pitsisukan ohjeessa on, vaan 3 s:n ylivetokavennus eli 1 s neulomatta, 2 o yhteen ja neulomaton yhteen neulottujen silmukoiden yli.

Ohje: 2krs *3 o, 1 n* 1krs *lk, 3 s:n ylivetokavennus, 1n*
Lanka: Regia-Fluormania
Puikot: nro 2,5


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Räsymattosukat

Facebookin Voihan Villasukka -ryhmässä kesällä alkoi räsymattosukka villitys, joten päätin itsekin kokeilla tehdä kahdesta raitalangasta sukat. Ajattelin, että räsymattosukissa pitää olla hapsut joten tein sukkaan käännösvarren. Mutta kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.. Hapsujen oli tarkoitus roikkua alaspäin, mutta tein varren reunaan liian vähän nurjaa, joten sukista tuli nyt kovin lappalaistyyliset. Mutta tässä minun versioni räsymattosukista: 


Ohje: Käännösvarsi ja räsymatto
Lanka: Regia-Fluormania ja Austermann-Step
Puikot: nro 2,5





sunnuntai 1. marraskuuta 2015

lauantai 1. elokuuta 2015

Kevään ja kesän kaluste hommia

Koulussa huonekalujen kunnostus kurssilla kunnostin kolme vanhaa tuolia. Kahdesta samanlaisesta tuolista poistin maalit kokonaan ja petsasin ja lakkasin. Yhdestä erilaisesta tuolista poistin vain osan maaleista ja petsasin ja lakkasin.
Tein kahteen tuoliin uudet istuinlevyt vanerista ja verhoilin kaikki istuimet.

Kotoa sain tuunata itselleni lampun. Puukapulat petsasin ja lakkasin ja välipallurat maalasin valkoisella. Kuvusta revin punaisen kankaan irti ja sitten ompelin kanttinauhan reunoihin. 

Sain ilmaiseksi tuommoisen Askon "kilta" tuolin ja koulussa sen sitten pehmustin ja verhoilin uudelleen.

Sitten uutta ilmettä tälle aiemmin kunnostamalleni keinutuolille. Poistin maalit (ei lähde nykyaikaiset maalit niin hyvin kuin vanhat), sitten maalasin hyvinhyvin vaalean keltaisella (näyttää ihan valkoiselta) maalilla ja sitten lakkasin vielä semmoisella omalla sekoituksella, että tuli hieman patinaa pintaan. Maali ois voinu olla vielä keltasempaa, turhan vaalee.

Sitten tämä villi ideani, jonka toteutin vanhanaikaisilla pintakäsittely aineilla. Poistin ensin kaikki maalit kuumailmapuhaltimella ja sitten hioin ja vähän pakkeloittin. Putsasin etasolilla. Sitten lakkasin sellakalla joka puolelta. Sitten maalasin kaseiinimaalin ja öljytemperalakan sekoituksella 3-4 kertaan. Ja patinoin öljytemperalakalla jonka olin sävyttänyt mustalla ja vihreällä umbralla (purkissa olevia vesivärejä). Ovet ja laatikot petsasin ja lakkasin.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Viimeiset työpäivät arrivederci

Nyt on sitten viimeiset työpäivät lusittu ja vielä on jäljellä kaksi lomapäivää. Suunnitelmissa on, että organisaatiosta yksi työntekijä lainaa meille puntaria, että me sitten tiedetään paljonko vielä on varaa ostaa tuliaisia. Oon jo koepakannu laukkuni ja kyllä tulee oleen niin täynnä, että ei taida pahemmin enää tuliaisia mahtua. 

Maanantaina ja tiistaina oltiin uudella työmaalla, missä yläkertaan tehtiin parvekkeelle kaidetta. Me toimittiin pääasiassa laastin roudaajina.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tropea

Tänään lauantaina minä, Riitta ja kaksi muuta suomalaista lähdettiin käymään junalla Tropeassa. Tropea on hieman pohjoisempana kuin Nicotera ja merenrannalla. Junalla Tropeaan kestää mennä vajaa puolituntia ja 2,4€ maksaa suuntaan. Tropea on enemmän turistikohde ja siellä on ihania maisemia. Työkaveri suositteli tätä paikkaa ja kyllä siellä kannatti käydä.



Keramiikka kauppa








Santa Maria dell'Isola kirkko




Näitä on näkynyt paljon tienvarsissa,
mutta nyt pääsin ottamaan kuvan





Calabrisella pizzaa


Neljäs työviikko

Toisiksi viimeinen työviikko on nyt takana ja loppu jo häämöttää (kääk). Tämä viikko on ollut aika rento viikko työtehtävien suhteen.
Maanantaina olimme viimeviikolla aloitetulla työmaalla hakkaamassa seiniä lisää ja kaivamassa talon viereen kuoppaa. Töiden jälkeen mentiin käymään työkaverin appelsiini pellolla, mistä saatiin taas appelsiineja mukaan.



Sielä kasvoi pottuja


En tiedä mitä nämä oli, mutta herneeltä maistui
Tiistaina oltiin samalla työmaalla ja kaivettiin kuoppaa talon viereen ja sitten hakattiin seinän puolelta hiekkoja pois. Sitten käytiin pomon kanssa hakemassa jostakin lautoja ja siellä meille joku mies näytti mikä oli suomalaista puuta.

Innokas työntekijä ©Riitta
Pomo tarjos matkalla jäätelöt,
mä otin juustokakkuu ja mansikkaa

Keskiviikkona oltiin muutama tunti samalla työmaalla ja sitten mentiin pomon kotiin laittamaan ulko oveen semmoista lisäverkkoa tai mikälie kalteri (ei oo kuvaa). Koska työmaa oli Marinassa niin söimme sielä sitten pomon vaimon tekemää ruokaa. Pomon vaimo vei meitä johonkin siirtolapuutarhalle katsomaan kanoja ja ankkaa, koska meillä ei ollut sillä hetkellä tekemistä.



Torstaina maalattiin tai oikeestaan petsattiin lautoja.


Perjantaina taas oltiin kuopan kaivuu työmaalla. Jotakin vesieristettä ja harsoa laitettiin kuopan seinustaan ja sitten pohjalle sementtiä. Sitten ruvettiin kaivamaan isoa vesiputkea esiin kadun alta.

Perjantaina käytiin ostamassa junaliput Tropeaan ja illalla sitten oltiin syömässä pomon ja hänen vaimonsa kanssa ravintolassa.
Ravintolassa syötiin tomaattipastaa,
koska kala- ja simpukka pastat ei houkuttanu

Riitan kans maistettiin kaupan tuorepastaa,
missä oli sisällä kinkkua ja juustoa

Mansikkajäätelöö ja mansikoita (nams)